perjantai 11. joulukuuta 2015

Patongin Seduction vaihtoi omistajaa ja paikkaa, ja nousi korkeammalle ja korkeammalle

Teksti ja kuvat: Markus Lehtipuu

Uutinen on se, että tunnetun suomalaisvetoisen Seduction-yökerhon yhteyteen perustettu ruokaravintola Higher nousee ja nousee. Nimittäin kun tarkastelee suositun Tripadvisor-sivuston ravintolalistaa, Higher on äskettäin noussut sijalle kahdeksan Patongin ravintolalistauksissa. Sijoitusta alleviivaa se, että ravintoloita on yhteensä 442. Sijoitus tosin vaihtelee päivittäin.

Katutasolla on ystävällinen vastaanotto. Täältä mennään rullaportaat ylös viidenteen kerrokseen. 

Seduction on ollut vuosikymmenen ajan mahdollisesti Phuketin, ellei koko Thaimaan tunnetuin suomalaispaikka. Kuuluisa ravintolayrittäjä Sedu Koskinen perusti paikan aikoinaan Bangla-kadun pohjoispuolelle.


Bangla-kadulla on tapahtunut muutoksia. Seduction on nyt kadun etelälaidalla. Naapuritalon tiikerit ovat myös uutta. 

Tilanne muuttui vuonna 2013, kun vanha paikka hylättiin, ja uusi paikka kunnostettiin tyhjäksi jääneeseen kiinteistöön. Nyt paikka on toisella puolella tietä.


Higher on maisemaravintola. Täällä pääsee katutungoksen yläpuolelle, ja jopa Phuketin vuoret näkyvät hyvin. Tämä on harvinaista Patongin alueella. 

Uudessa paikassa, uudella konseptilla Seduction ja Higher ovat toimineet menestyksekkäästi. Higher-ravintolan vuosijuhla on 18.12.2015.


Australialainen Steve toimii Seductionin toimarina. 

Sedu Koskinen ostettiin ulos ja nyt sekä molemmat omistajat että osa henkilökunnasta on Suomesta. Mutta siihen suomalaisuus päättyykin.


Ylhäällä asiakkaat vastaanottaa tämä turkmenistanilainen naishenkilö.

Seduction on kansainvälinen menestystarina, suosittu yökerhona ja suosittu maisemaravintolana. Suomen lippuja ei heilutella mutta ei muidenkaan maiden. Kaikki ovat tervetulleita. Ystävällinen henkilökunta on eri puolilta maailmaa.

Bangla on monille jo tuttu katu. Se on Patongin ja Phuketin ja mahdollisesti koko Thaimaan uskomattomin yöelämän mesta. Monet vihaavat katua mutta vielä useampi tulee sinne kuin magneetin vetämänä. Katu tarjoaa tietysti paljon muutakin kuin tyttöbaareja mutta monet hätkähtävät juuri baaritouhua. Toisia juuri samat baarit vetävät puoleensa.


Seduction-diskon pääsali on ennen asiakastulvaa tämän näköinen. 

Higher on sananmukaisesti korkeammalla kuin kaikki muut ja se on paikan viehätys. Ken etsii maisemaravintolaa, hän löytää sen täältä. Ylös pääsee rullaportaita pitkin kaikkien yökerhon kerrosteon ohi. Higher tarjoaa myös oman sisäänkäyntinsä.


Higher-ravintolan sisustaja on suomalainen Tom Gustavsson, minkä voi jotenkin arvata tästä miesten verran ovikoristeesta. 

Seduction on kolmen kerroksen tarina. Toinen kerros on perusdisko ja varsinainen Seduction Night Club, jossa on pää-dj ja isot ämyrit. Kolmas kerros on Blow, joka on hienoin kerros. Vaatekoodi on suhteellisen tiukka, eli siellä ei ole angloamerikkalaisia jätkiä sekoilemassa. Blow vetää puoleensa Phuketin kermaa ja sellaisia turisteja, jotka haluavat pukeutua kunnolla yöelämään.

Blow on Seductionin "parempi puoli", joka löytyy kolmannesta kerroksesta. Kuvassa oikealla on pukeutumisohjeet. 


Neljännessä kerroksessa on myös erillinen yökerhonsa.

Ovet avataan Higher-ravintolaan klo 18 (rullaportaat ylös) ja yökerhot avataan klo 22. Toisin kuin Bangkokissa, missä iltaelämä hiipuu jo puoleltaöin, Seduction voi pysyä auki aamutunneille saakka. Ihan sen mukaan miten porukkaa löytyy.


Higher-ravintolan henkilökunta osaa suomeakin, ainakin tämä etiopialaistaustainen nainen. 

Perussääntönä sekä Higher että Seduction ovat aina ilman pääsymaksua, eli vapaa pääsy. Poikkeuksia toki on, mutta ensimmäisen aukiolovuoden aikana on Higher päästänyt asiakkaat sisään ilmaiseksi. Yksi selkeä poikkeus on erityistapahtuma, esimerkiksi Fat Boy Slim konsertoi Higher-ravintolassa, ja silloin perittiin pääsymaksu.

Ronnie Macuja on ravintolan pääkokki ja samalla Thaimaan julkkiskokki. Hän on alun perin Filippiineiltä mutta asunut Phuketissa iät ja ajat.


Ronnie Macuja on voittanut kokkikilpailuja ja on Thaimaassa julkkiskokki. 


Ruokalista on täynnä jännittäviä makuja. 


Sushi osoittautui meille liian isoksi annokseksi. Syötävää riittäisi kahdelle. 


Alkusalaatiksi valitsimme lohi- ja avokadosalaatin, vaikka sekä lohi että avokado kätkeytyvät tämän hekkukasan alle. Makumaailma oli huikea. 


Lisukkeeksi otettiin perunaa.


Higher ei ole suotta Patongin suosituimpiin kuuluva gourmet-ravintola.

* * *

Tämä on Suomalaisen Matkaoppaan Phuket-blogi.

Lisätietoa Phuket-opaskirjastamme löydät täältä.

Lisätietoja kaikista kirjoistamme löydät täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti